Katoin aamulla painoa. Meil ei oo digitaalista vaakaa, joten se ei oo himotarkka. Seisoin sen päällä, enkä voinu tajuta, että se näyttää 45. Mut tajusin hyvin nopeesti, ettei se voi olla totta ja tarkistin, oliks se suorassa lattian päällä. Eipä ollu. Iloitsin ehkä liian aikasin. Mutta se näytti jokatapauksessa 47. Digitaalivaaka tosin näyttää aina 48, johon luotan enemmän. Käyn muuten aina vieraillessani jossain, joilla on vaaka, vaa'alla mittaamassa painoni. Röyhkeääkö..? Mut sillon tulee turvallisempi olo jotenkin.. Kun huolettaa aina, että mein vaaka näyttää ihan päin persuksia.

Aattelin tänään pitää paaston. Iskällä on töitä lähes koko päivän. Samoin äitillä. Joudun siis laittaan siskoille ruokaa. En siis syö aamuruokaa. Aamupalan jätin jo väliin. Iltaruoka saattaa tulla tosin : < Mutta katotaan nyt! Jos ei tulis iltaruokaa, paasto onnistuis ihan hyvin. I'd be happy.

Kohta alkaa koulu. Mä oon laihtunu loman aikana nelisen kiloa. Mut ei sitä eroa huomaa yhtään. Ootan koulua. Mut tiiän, et kun pääsen sinne, masennun ekan viikon aikana. Masennun mun kavereista. Ne ei jaksa ottaa mua yhtään huomioon. Ajattelin, et kerron niille mun syömisvammailusta. Mut mua yksinkertasesti pelottaa, että ne sanoo vaan "mitä siitä?" tai jotain sinnepäin. Niitä ei ikinä, ei IKINÄ, kiinnosta mun asiat tippaakaan.

Mä haluun lenkille. Mä haluun juosta. Mä haluun kävellä kovaa. Mä haluun, että mun rintaan sattuu, ja että musta tuntuu, et onnistuin. Mä haluun harrastaa liikuntaa. Tulla kotiin, maata vähän aikaa hikisenä sohvalla ja mennä suihkuun. Haluun, että mulla on kuuma rankan urheilusuorituksen jälkeen. Mikspä en tekis niin? Siinäpä se. Mut taidan mennä vasta, kun iskä on lähteny sinne töihin.