Au. Mun maha.
Mulla on ripuli. Tai jotain sinnepäin. Kivahan se, kun laihtuu, mut nekin on pelkkää nestettä, joten kärsin vaan turhaan. No, ei ainakaan tee enää mieli eilen leipomiani pipareita... Niiden  ajattelukin oksettaa.

Kohta on Tapa minut, äiti! luettu loppuun. Ihan hyvä kirja, vaikka se onkin osasyy siihen, et päätin lopettaa anailun. Ihana meri on ollu tähän asti lukemistani SH kirjoista mieluisin. Ihanaa thinspota, ihana kuvailu... Kaikenkaikkiaan ihan loistava.
Stalinin lehmät ja Jääprinsessa taas oli miun mielestä tylsiä, typeriä, liian vaikeita... En onnistunu koskaan lukemaan kumpaakaan loppuun.
Tapa minut, äiti! -kirjan jälkeen on lukuvuorossa Lasilintu. En odota paljoakaan, mut saa nyt nähdä!!

Mun paino on nyt aika pysyvästi se 46-47. Laitoin mittataulukkoonkin uuden rastin neljäseiskan kohalle.

Mä oon miettiny jo monta päivää. Mä lopetan anailun. Oikeesti. Kun pääsen neljävitoseen, mä lopetan. Mun _täytyy_ lopettaa. Jotenkin mä vaan heräsin siihen, miten nolo mä oon.
Mut mä en tiedä, miten mä onnistun. Välil toivon, et joku tietäis tästä ja vois auttaa mut tästä paskasta ylös. Mut mä en haluu, että musta ollaan huolissaan. Aiheuttaisin vaan ylimäärästä harmia, jos kertoisin kenellekkään.

Mun turvaruoat, joita syön melkeinpä päivittäin ja mielelläni:

- Actimel 0%, kaloreita 1kpl/29
- vähärasvaiset jugurtit 40-50 kaloria
- riisiskakut, kaloreita 1kpl/25
- kurkku
- peruna
- kesäkeitto
- pavut
- puurot

Oon siis kasvissyöjä, ja varsinkin neljästä viimesestä saa yleensä tosi hyviä ruokia. Vähäkalorisia, mut silti hemmetin  hyvän makusia ja maistuvia <3

Paino heittelee 46-47 välillä. Mutten viitsi kirjata.
Mä huomasin eilen, että yks "kaveri", jota oon pitäny hirmu laihana, ei ookkaan niin laiha..... Sen vaatekokoki on omaani suurempi, vaikkei paljoa suurempi ookkaan. 
Oon myös huomannu, et mun mielikuva itestäni on selvästi vääristyny. Mä oon myös aatellu, pitäiskö lopettaa tää paska... Tää on yksinkertasesti sanottuna niin noloa ja säälittävää. Aattelin lopettaa ehkä tossa 45 kohalla. Katotaan, onnistunko.

Haluisin, et kaikki huomais mun laihtuneen, kun meen kouluun... Huomasin ite eilen, et mun polvet törröttää. Oon huomannu muutenki, et oon laihtunu. Mutten usko, et muut huomaa sitä. Ehkä se on vaan mun toiveajattelua. Mut kai nyt melkein 10 kilon pudotuksessa pitäis jotain näkyä?
Tiedäppä sitä.

Eilen juoksin vaan kilsan lenkin. Normaalisti juoksen 2km. Huomasin tosi hyvin, et olin kehittyny. Juoksin sen tosi kovaa. Ja jaksoin juosta tosi kovaa. Normisti juoksen 2km 11km/h vauhtia. Pitäis ottaa aikaa, kuinka nopeest juoksen yhen kilsan....

Toinen postaus tänään. Kello on puol neljä. Oon onnistunu paastoomaan ainakin tähän asti. Katotaan, miten sen iltaruoan kanssa nyt...

Kouluaikaan en syö ikinä aamupalaa, välipalaa tai kouluruokaa. Nyt lomalla mä oon kuitenki joutunu syömään sekä lounaan, että päivällisen. Joten luulis, että kouluaikana laihtuisin vähän nopeemmin, kun kalorimäärät kuitenkin putoo suunnilleen puolella.

Katoin aamulla painoa. Meil ei oo digitaalista vaakaa, joten se ei oo himotarkka. Seisoin sen päällä, enkä voinu tajuta, että se näyttää 45. Mut tajusin hyvin nopeesti, ettei se voi olla totta ja tarkistin, oliks se suorassa lattian päällä. Eipä ollu. Iloitsin ehkä liian aikasin. Mutta se näytti jokatapauksessa 47. Digitaalivaaka tosin näyttää aina 48, johon luotan enemmän. Käyn muuten aina vieraillessani jossain, joilla on vaaka, vaa'alla mittaamassa painoni. Röyhkeääkö..? Mut sillon tulee turvallisempi olo jotenkin.. Kun huolettaa aina, että mein vaaka näyttää ihan päin persuksia.

Aattelin tänään pitää paaston. Iskällä on töitä lähes koko päivän. Samoin äitillä. Joudun siis laittaan siskoille ruokaa. En siis syö aamuruokaa. Aamupalan jätin jo väliin. Iltaruoka saattaa tulla tosin : < Mutta katotaan nyt! Jos ei tulis iltaruokaa, paasto onnistuis ihan hyvin. I'd be happy.

Kohta alkaa koulu. Mä oon laihtunu loman aikana nelisen kiloa. Mut ei sitä eroa huomaa yhtään. Ootan koulua. Mut tiiän, et kun pääsen sinne, masennun ekan viikon aikana. Masennun mun kavereista. Ne ei jaksa ottaa mua yhtään huomioon. Ajattelin, et kerron niille mun syömisvammailusta. Mut mua yksinkertasesti pelottaa, että ne sanoo vaan "mitä siitä?" tai jotain sinnepäin. Niitä ei ikinä, ei IKINÄ, kiinnosta mun asiat tippaakaan.

Mä haluun lenkille. Mä haluun juosta. Mä haluun kävellä kovaa. Mä haluun, että mun rintaan sattuu, ja että musta tuntuu, et onnistuin. Mä haluun harrastaa liikuntaa. Tulla kotiin, maata vähän aikaa hikisenä sohvalla ja mennä suihkuun. Haluun, että mulla on kuuma rankan urheilusuorituksen jälkeen. Mikspä en tekis niin? Siinäpä se. Mut taidan mennä vasta, kun iskä on lähteny sinne töihin.